perjantai 14. kesäkuuta 2013

Juhlakuvia

Moikka! Eerikan pienten vinkkien jälkeen sain luotua käyttäjätunnukset Flickr:iin, joten luulisin, että jatkossa kuvat tulevat näkyviin (toki vanhojen kuvien palautuminen kestää vielä tovin). Nyt siis toivotaan parasta, että tämän postauksen myötä pystyn jakamaan teidän kanssanne juhlakuvani kesäkuun ensimmäiseltä lauantailta - minun ylioppilaspäivältäni.


Skumppamaljoja tuli vähän kilisteltyä! Kuvassa mun kanssani on Meri ja Johannes. Hilkka taitaa olla pihalla oman mehulasinsa kanssa...


Mua kuvailtiin edestä ja takaa sekä yksin että vieraiden kanssa. Lotta toi mulle niin kauniin ruusun etten ole ikinä vastaavaa nähnyt!


Piti vähän irrotella välillä - kameran edessä oli hei oikeesti aika rankkaa olla asiallisesti pitkän aikaa putkeen!


Kahvipöydän suhteen mulla oli toivomuksena pastellisävyt, juustokakut ja kaikki pieni ja söpö. Mummu oli tehnyt mm. Santerinleivoksia, ja me paistettiin äidin kanssa vielä viimeisenä yönä ennen juhlia macaronseja lime curd - täytteellä. Oli meinaan pikkusen hyviä.


Ja siinä komeilee YO-todistukseni rakkaan soittimeni kannella. Tätä fiilistä ei voita mikään vielä kokemani. Tuntui niin mahtavalta seistä Tampere-talon lavalla oman ryhmän kanssa, juhlia päivällä perheen ja sukulaisten seurassa ja jatkaa sitten yömyöhään ystävien kanssa kaupungilla.

Kiitos vielä miljoonannen kerran kaikille, oon niin onnellinen!

7 kommenttia:

  1. Onnea uudelle ylioppilaalle! Mihin olet hakenut opiskelemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! :) Hain muutamaan yliopistoon, mutta aloista en nyt ainakaan toistaiseksi halua puhua sen enempää!

      Poista
  2. toi mekko on vaan niiiin ihanan värinen ja näköinen muutenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Olen kyllä tosi tyytyväinen tähän valintaan!

      Poista
  3. Voi että, tuo sun mekko on aivan ihana! Itselleni ei tuollainen väljä malli sopisi, mutta sun päällä se näyttää tosi hyvälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eipä tarvinnut pelätä toisen samanlaisen kävelevän vastaan! :)

      Ja kyllä mun mielestäni sulle voisi sopiakin! Halusin aluksi jotakin vähän myötäilevämpää mallia, mutta oon iloinen että päädyinkin tähän malliin!

      Poista
  4. Kirjoitat todella hyvin. Taisit saada äikästä ällän. Veikkaan, että hait tiedotusoppia tai äikänkieltä opiskelemaan.

    VastaaPoista