Paidassani on Mikki Hiiri

Aurinko valaisi hetken päivää ja sain tallennettua (ah, niin laadukkaaseen) kameraani Aleksanterin kirkon puiston kauniita värejä. Ihan pelottaa huomiselle ennustettu lumisade - en pidä siitä, että värit peittyvät valkoisen alle ja varpaita palelee.

 ***
Sain äidinkielen esseeni takaisin pistein 40/60, kirjoittaisin tällä hetkellä siis Magnan. Vielä on tekemistä Eximiaan -  keväällä nähdään onnistuuko tavoitteen täyttäminen.

Ajantaju kadoksissa

Kävelin päivällä metsikössä ja ihmettelin, mihin kaikki värit ovat kadonneet. Vielä vähän aikaa sitten puiden lehdet hohtivat sateenkaaren väreissä -  nyt näen ympärilläni vain keltaista ja ruskeaa. Meidän talon kulmalla kasvaa puu, josta huomaan aina vuodenaikojen vaihtelun. Joka kevät, joka syksy tuumin, kuinka vuodenajat pitäisi tallentaa kameralle tuon puun kautta. Joka kevät, joka syksy se jää tekemättä.

Liian usein huomaan eläväni sitten kun -elämää. Ajattelen paljon asioita, joita haluaisin tehdä, mutta lykkään niitä tuonnemmaksi, "paremmalle ajalle". Sitten kun kirjoitukset on ohi, ostan unelmieni laukun. Sitten kun olen tehnyt läksyt, menen ulos ja tapaan kavereita. Sitten kun.

Tällaisia ajatuksia mussa heräsi tänään. Carpe diem taitaa olla ihan pätevä elämänohje, oli se sitten kuinka kliseinen tahansa. Nyt minä paistan pannukakun ja nautin elämän pienistä iloista.

Rauhallista viikonloppua - tai millaisen viikonlopun kukin sitten haluaakaan!

En ole koskaan ennen...

 ...käynyt Tallipihan kahvilassa.

...viettänyt aikaa Eerikan kanssa. Herttainen ja mahtavalla tyylitajulla varustettu tyttö!

...maistanut pistaasinmakuista jäätelöä. Se näytti hassulla tavalla hyvältä. Ja se maistui hassulla tavalla hyvältä.

...kävellyt Tammerkosken tuolla puolen.

Mahtava päivä takana - uusiin ihmisiin on kivaa tutustua ja toivon, että tavataan Eerikan kanssa pian uudestaan!

+ Päivän hyvä teko: autoin vierasta vanhaa herraa tekemään ruokaostoksia Sokoksella!

Hiljentyminen päivän keskellä

Pitkät kirpputorikierrokset ja hyvät löydöt ovat ihania, mutta vieläkin ihanampaa oli kävellä Lempäälän hautuumaalla ja ihastella vanhoja hautakiviä. Pikkutyttönä en tiennyt mitään sen pelottavampaa kuin hautuumaat, mutta nykyisin tunnen niiden rauhoittavan vaikutuksen. Ne ovat kauniita.

Pertti Palmrothilla

 Lähdettiin tänään puolilta päivin Elisan kanssa ajelemaan kohti Hervantaa. Me yritettiin jo pari viikkoa sitten päästä katsastamaan liikekeskus Duo:n yläkerrassa sijaitseva Pertti Palmrothin outlet-myymälä, tosin huonolla menestyksellä. Tänään myymälä oli kuitenkin auki, ja parin tunnin ahkeran aivosolujen kuluttamisen jälkeen mulla on nyt kahdet uudet nahkakengät. Jalat alkoivatkin jo vähitellen kylmettyä ballerinoissa.

Palmrothin konkurssin vuoksi kengät myydään nyt murto-osahinnoin: tavoitteena on saada kaikki parit myytyä ennen joulua. Mikäli siis satut tarvitsemaan uusia kenkiä, niin kannattaa ehdottomasti käydä tarkastamassa valikoima. Monet ehkä ajattelevat Palmrothin valmistaneen vain niitä surullisen kuuluisia mummo-kenkiä, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan sieltä löytyy myös niitä helmiä. Sievän ulkonäkönsä lisäksi omistamani Palmrothit ovat erittäin mukavia jalkaan.

Elisan kanssa oli taas ihan huippukivaa olla liikenteessä. Kunnioitan suuresti ystäväni kärsivällisyyttä: valitsin ja sovittelin kenkiä valehtelematta ainakin puolitoista tuntia ennen kuin löysin juuri ne oikeat. Olen ihan totta maailman huonoin ihminen tekemään päätöksiä. Äiti suostuu harvoin ostoksille kanssani, koska mun vääntely, kääntely, peilailu ja valinnanvaikeuden tuskastelu syö shoppailumotivaatiota. Voi, miksi se on aina niin hankalaa valita? Pikku-tyttönäkin valitsin ensimmäisiä lenkkareitanikin vaikka miten kauan: aloitin valitsemalla monet kengät riviin, joista karsin vähitellen vaihtoehtoja pois. Myönnettäköön, että turvauduin tänään taas tuohon vanhaan, tuttuun tapaan. Ja se toimi.

Lähetettävää YTL:lle

YO-kirjotusten alustavat pistemäärät on vihdoinkin ilmestyneet meidän koulun ilmoitustaululle! Englantihan tuli jo kauan aikaa sitten, mutta en nyt kuollaksenikaan muista, olenko teille vielä niistä kertonut... Anyway, englanti meni mun osaltani todella huonosti. Saan näillä näkymin 174 pistettä - eli jännityksellä odotan, onko arvosanani todellakin Approbatur. En minä nyt oikeasti niin huono ole, vaikkei mua huikeilla englannintaidoilla olekaan siunattu. Pieni mahdollisuus on, että tuloksena olisi B, mutta mun tuurillani se tulee jäämään kahta pistettä vaille.

Psykologian pistemääriä kävin kysymässä opettajaltani maanantaina. Tällä hetkellä mulla on 23 pistettä, eli psykologiasta tulee mitä todennäköisimmin M, mikä harmittaa mua vieläkin enemmän kun tuo surkea englannin arvosana. Oon jokaikisellä psykologian kurssilla kirjoittanut E:n ja L:n arvoisia esseitä, joten tuntuu todella kurjalta menestyä tositilanteessa huonommin.

Kaikkein eniten mua suututtaa mun oma tyhmyyteni: lukiessani yo-kokeisiin jätin oikein uhmalla opettelematta hermoimpulssin etenemisen. Ajattelin, ettei sitä kuitenkaan kysytä. Ajattelin, ettei haittaa jos yksi asia jää opettelematta kunnolla. Ja kuinkas kokeessa sitten sattuikin olemaan yhtenä tehtävävaihtoehtona: Kuvaile hermoimpulssin etenemistä. Muistin tarkalleen mistä kirjasta asia löytyy, sivunumeron, kuvan sekä pienen selostuksen kalium- ja natriumioneista, mutta en osannut asiaa. Voi taivas, miten helpot pisteet siitä olisi tullut. Ja voi taivas, jos vaan olisin vaivautunut opettelemaan sen, mulla olisi nyt tulossa psykologiasta Eximia. No, kaipa se on turhaa jossitella.

Nauroin asiaa opettajalleni ja sanoin harkitsevani korottamista keväällä. "Minkä takia? M on todella hyvä arvosana reaalista", kuului vastaus. Mutta kun tiedän pystyväni parempaan.

***
Maanantaina käytiin ennen mun soittotuntiani Sokoksella kahvilla äidin ja Hilkan kanssa. Toi täysjyväsämpylä on saanut multa lisänimen Ainon maanantaisämpylä - aika tavanomainen lounas maanantaisin ikkunapöydässä nautittuna.

Juulia on tulossa kohta pitämään mulle seuraa, eli heipat vaan kaikille! Viettäkäähän tekin hauska ilta!

Kauan odotetut häät!

En uskonut, että häät kuuluvat niihin tapahtumiin, joissa liikutus ottaa ihmisestä vallan. Kuitenkin kun näin rakkaan tätini ja hänen tulevan miehensä astelevan kirkon käytävää alttaria kohti kauniin musiikin saattelemana, myönnän, että muutama kyynel meinasi vierähtää. Onnesta.

Hääjuhlassa soitin morsiusparin pyynnöstä Heino Kasken Yö merenrannalla. Kappale on kaunis, ja itselleni hyvin merkityksellinen, joten sen esittäminen tuntui sopivalta. Jännityksestä huolimatta esitys meni hyvin ja sain kiitosta soitostani.

Musiikkiesityksiä oli muitakin, isäni oli esimerksiksi säveltänyt ja sanoittanut hääparille oman häätangon ja kummitätini lauloi kirkossa Raamatun tekstin. Lisäksi oli joitakin leikkejä, kuten tietokilpailu hääparista - minun ryhmäni voitti!

Illalla lähdettiin pienemmällä porukalla jatkoille Vihtorin kirjastoon. Paikka oli viihtyisä ja tunnelma oli vähintäänkin hyvä. Skumppaa tuli tosin kumottua ehkä vähän useampi lasi kuin oli tarkoitus. No kun muut tarjosi, hehe.

Valitsin asukokonaisuuttani kauan ja hartaasti, mutta siitä ei kuitenkaan ole kunnollista kuvaa! Päädyin kuitenkin pukemaan päälleni tuon 18-vuotissyntymäpäiviltäni tuttuun 20-lukua henkivään pikkumustaan ja Minna Parikan Belle -kenkiin. Korkeissa koroissa on niin ihana olla!

Lopuksi haluan vielä esitellä tätini kihla- ja vihkisormukset. Eivätkö olekin kauniit?

Tuntuu niin mahtavalta, että tätini on löytänyt sielunkumppaninsa! Toivotankin tuoreelle avioparille vielä kerran paljon onnea!

Juhani Aho, Heino Kaski ja minä

Viikkoon on mahtunut mm.

Itsensä sivistämistä: äidinkielen kurssilla saimme luettavaksi Juhani Ahon kirjoittaman kirjan Juha. Huomasin lukiessani saman ilmiön kuin Seitsemässä veljeksessäkin - tarina on ennakko-odotuksiin nähden yllättävän mielenkiintoinen, mutta kirjoitustyyli on tavattoman kuivaa.

Teehetki yksinäisyydessä Sokoksen yläkerrassa. Nuo täytetyt täysjyväsämpylät on jotain uskomattoman hyvää, vaikka ovatkin ihan perustavaraa. Kannattaa kokeilla.

 Mummulassa löysin soittamisen riemun uudelleen pitkän tauon jälkeen. Ylioppilaskirjoitusten aikana soittaminen on todellakin ollut tauolla, mutta soittaessani tuota vanhaa, epävireistä pianoa tunsin pitkästä aikaa musiikin mukanaan tuoman ilon. Innostuin jopa soittamaan prima vista kappaleita, joita en ollut ikinä kuullutkaan.

Olen aina soittanut kaikkein mieluiten romantiikan ajan musiikkia, kuten Chopinia ja Sibeliusta, mutta maanantaina tajusin, että olen sittenkin aliarvioinut herran nimeltä Johan Sebastian Bach.

Kirjoitettaisiinko runoista essee?

Mukava viikonaloitus takana: olin viime yön mummulassa yötä pitkästä aikaa. Pähkäiltiin yhdessä mummun kanssa kuinka pukeutuisimme lauantain häihin, juteltiin niitä näitä kaalinpäitä... Mummu oli tehnyt kauniita vadelmatäytteisiä sydänpikkuleipiä häitä varten. Sellaisia minäkin haluan tarjolle, jos joskus menen naimisiin!

Nyt mun pitäisi jo kirjoittaa puhtaaksi äidinkielen runoesseetä, tai analyysia, mikälie - palautuspäivä on huomenna. Jospa vaikka lopettaisin tänään tähän?