perjantai 26. huhtikuuta 2013

Alennushulinaa Bik Bokissa

Lähdin tänään heti aamusta innoissani Koskikeskukseen katsastamaan Bik Bokin tarjonnan - tänäänhän on kaikissa Suomen Bik Bok -myymälöissä kaikki tuotteet puoleen hintaan. Kukapa nyt voisi sanoa "ei" tämänkaltaisille alennusmyynneille?

we♥it

Näin jälkikäteen voin taas vain nauraa, miten hulluksi kaikenlaiset supertarjoukset saavat ihmiset, itseni mukaan lukien. Minulla oli kotoa lähtiessä tarkka visio siitä, mitä lähden kyseisestä kaupasta hakemaan: valkoista peplum-puseroa, hihoilla tai ilman. Hankintalistallani oli myös hyvin istuvat, vaaleat housut ja jotakin mintunvihreää. Jostakin ihmeen syystä sitä kuitenkin kaupassa huomaa hamstraavansa käsivarsilleen vaikka minkälaisia vaatekappaleita - kun kerran halvalla saa. Vielä sovituskopissakin, kun sovittaa kerta toisensa perään hassunvärisiä ja vääränkokoisia vaatteita, sitä pohtii, josko niille vääränkokoisillekin sittenkin tulisi käyttöä. Koetin vaikka miten pitkään miettiä, miten saisin liian suuren valkoisen peplumin istumaan paremmin. Jotenkin onnistuin järkevöitymään ja jättämään puseron kaupan hyllylle.

Sovitin myös mm. vaahtokarkinpunaisia treggingsejä, jotka näyttivät ihan kivoilta. Housut istuivat hyvin, ja ne olivat jopa sopivan pituiset tällaiselle 163cm lyhyelle naiselle. Aikani soviteltuani tajusin kuitenkin, että vaaleanpunaiset housut ovat ihan kivat pikkutytöllä, eivät välttämättä niinkään parikymppisellä..? Ainakin itselläni oli pastellihousuissa hyvin pikkutyttömäinen olo. Housujen kunniaksi sanottakoon sen verran, että ostoslistallani vahvistivat asemaansa pastellisävyiset puserot ja ne hyvin istuvat housut - housut tosin mieluummin valkoisina kuin hattarasävyssä.

Lähdin kotiin tyhjin käsin ja oikeastaan aika tyytyväisenä - olen tehnyt monta kertaa virheostoksia alennushumussa, ja ilmeisesti vihdoinkin alan viisastumaan vahingoista. Vaatteista haaveileminen ja shoppailu on ihanaa, mutta en todellakaan halua enää hamstrata vaatekaappiini mitään turhaa tai ihan kivaa. Odotan mieluummin sellaisia vaatekappaleita, joka tulevat varmasti käyttöön.

13 kommenttia:

  1. Haha mä olin ihan sekasin noista bikbokin aleista! Täyty oikeen erikseen herätä ajoissa et ehti sovittaan kaikkee ennen kilometrijonoja :D Ja toi alejuttu on kyl aika usein ihan totta, et tulee ostettua kaikkee turhaa vaan siks että on niin halpaa. Nyt mua ei onneks kuitenkaan kaduta mikään mun ostoksista, vaikka ehkä menikin vähän yli 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä olin myös olevinani fiksu ja lähdin ajoissa liikenteeseen, mutta kyllä sitä sitten kuitenkin sai sovituskoppiin jonottaa sellaiset puolisen tuntia!

      Mutta hei vähän hyvä! :) Täytyy vaan koettaa kattella vaatteita sillä silmällä, mikä oikeasti näytää hyvältä - oli se sitten puoleen hintaan tai ei!

      Poista
  2. Haha mä oon ihan samanlainen:D kävin itsekin tänää bikbokissa ja sovitin paljon erilaisia mutta mukaan tarttui vaan yksi rannekoru.. Melkein sorruin ostamaan väärän kokoisen hameen ja paidan, onneksi en ostanut:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa etten ole ainut joka joskus meinaa villiintyä alennushuumassa! :D Se on kyllä ehdottomasti pahinta, jos alennuksen varjolla ostaakin niitä huonosti istuvia vaatteita!

      Poista
  3. Mä kävin kans siel Bikbokis mutten nähny mitään...... oon huono alennusshoppailija :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ootas vaan niin ostat seuraavan kerran sieltä jotain täyteen hintaan (joka olis ollut puoleen hintaan eilen) :---D

      Poista
    2. no älä kumminki just tollai käy :D

      Poista
  4. onks sun vaikee löytää vaatteita kun olet noin laiha?

    VastaaPoista
  5. Such a great post, my dear|||

    You look so beautiful ^__^

    Many kisses,

    Nicole

    www.nicoleta.me

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, it's not me in the picture - she is Isla Fisher in Confessions of a Shopaholic. Haven't you seen that movie? :)

      Poista
  6. Onneksi huomasin vasta illalla FB:ssä sen -50% mainoksen, enkä ehtinyt enää kauppaan. Olisin tyhjentänyt tilin sinne muuten, tili siis kiittää!:D

    VastaaPoista