sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kevät tulee!

Moi! Viikonloppu on kulunut mukavissa merkeissä. Eilen käytiin Merin kanssa kaupungilla ja tehtiin molemmat hyviä löytöjä Bonus- ja Radiokirppareilla. Poikettiin samalla reissulla Koskikeskuksessa ja näin Gina Tricotissa aivan ihanan karkinvärisen (pinkin!) salkun, joka mun on varmaan pakko kotiuttaa tässä lähipäivinä. Näin kevään lumoissa olen melkoisen tykästynyt kaupoissa vallitseviin pastellisävyihin. Sinänsä kumma juttu, koska yleensä en niistä juurikaan ole välittänyt...

Tänään lähdettiin päivällä Merin, äidin ja isotätimme kanssa käymään vähän laajemmalla kirpputorireissulla, tosin omat ostokseni jäivät vähänlaisiksi. Ehdin jo tuupata kaikki ostokset pyykkikoriin, eli niistä tulee kuvaa vasta myöhemmin.

Käytiin tänään myös Prismassa ihan vaan ruokaostoksilla, mutta bongasin samalla myös kaksi uutta muumimukia - Mymmelin äiti ja Primadonnan hevonen. Varsinkin toi Primadonnan hevonen oli mun mieleeni, en vaan raaskinut sitä vielä ostaa. Äiti osti itselleen tuon Mymmelin äiti -mukin. Oon vähän kateellinen.

Rakastan pakkaamista. Oikeasti. Oon siinä aika hyvä, ja äiti sanookin, että olen tehnyt siitä oman taiteenlajinsa.
Aivan ihana, aurinkoinen kevätpäivä kaikenkaikkiaan takana, oon niin onnellinen jos tällaiset säät jatkuvat. Tänään uskaltauduin jo ensimmäistä kertaa nahkarotsilla ulos! Voi kun saisi vielä vaihtaa kevätkenkiin!

12 kommenttia:

  1. kivan olonen blogi:) liityin lukijaks:)

    VastaaPoista
  2. Sulla on tosi nätit hiukset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) ne alkaa tosin kaipailemaan pikkuhiljaa uutta väriä :D

      Poista
  3. Thanks for stopping by my blog! =) And so are you ^_^

    VastaaPoista
  4. Sä voisit tehä sellasen pakkaamis-postauksen :D Ite survon kaiken aina vaan nopeeta kassiin ja manaan kotona kun osa tavaroista on rytyssä ja rikki. Oivoi.

    VastaaPoista
  5. oh, thank you! :) I will check out your blog!

    VastaaPoista