lauantai 13. lokakuuta 2012

Pertti Palmrothilla

 Lähdettiin tänään puolilta päivin Elisan kanssa ajelemaan kohti Hervantaa. Me yritettiin jo pari viikkoa sitten päästä katsastamaan liikekeskus Duo:n yläkerrassa sijaitseva Pertti Palmrothin outlet-myymälä, tosin huonolla menestyksellä. Tänään myymälä oli kuitenkin auki, ja parin tunnin ahkeran aivosolujen kuluttamisen jälkeen mulla on nyt kahdet uudet nahkakengät. Jalat alkoivatkin jo vähitellen kylmettyä ballerinoissa.

Palmrothin konkurssin vuoksi kengät myydään nyt murto-osahinnoin: tavoitteena on saada kaikki parit myytyä ennen joulua. Mikäli siis satut tarvitsemaan uusia kenkiä, niin kannattaa ehdottomasti käydä tarkastamassa valikoima. Monet ehkä ajattelevat Palmrothin valmistaneen vain niitä surullisen kuuluisia mummo-kenkiä, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan sieltä löytyy myös niitä helmiä. Sievän ulkonäkönsä lisäksi omistamani Palmrothit ovat erittäin mukavia jalkaan.

Elisan kanssa oli taas ihan huippukivaa olla liikenteessä. Kunnioitan suuresti ystäväni kärsivällisyyttä: valitsin ja sovittelin kenkiä valehtelematta ainakin puolitoista tuntia ennen kuin löysin juuri ne oikeat. Olen ihan totta maailman huonoin ihminen tekemään päätöksiä. Äiti suostuu harvoin ostoksille kanssani, koska mun vääntely, kääntely, peilailu ja valinnanvaikeuden tuskastelu syö shoppailumotivaatiota. Voi, miksi se on aina niin hankalaa valita? Pikku-tyttönäkin valitsin ensimmäisiä lenkkareitanikin vaikka miten kauan: aloitin valitsemalla monet kengät riviin, joista karsin vähitellen vaihtoehtoja pois. Myönnettäköön, että turvauduin tänään taas tuohon vanhaan, tuttuun tapaan. Ja se toimi.

6 kommenttia: