maanantai 19. marraskuuta 2012

Ihan tavallinen maanantai

Herätyskello soi klo 7.40. Olisin voinut kevyesti nukkua vielä muutaman tunnin lisää, mutta raahauduin puolipakolla ylös sängystä, pesin naaman, puin, meikkasin ja rupesin aamukahvia keittelemään.



Aamupalaksi söin kiivin sekä kulhollisen corn flakeseja maidon kanssa. Ja tietysti ison mukillisen sitä kahvia.


Koulua mulla oli tänään vain pari tuntia: yhteiskuntaoppia ja ruotsia. Pääsin lähtemään jo kahdentoista jälkeen. En mennyt kotiin, vaan suuntasin suoraan musiikkiopistolle.


Söin kaikessa rauhassa eväät ja luin samalla uusinta Elleä. Soittotuntini alkoi vasta klo 13.30, eli mulla oli oikein hyvää aikaa lehden (ja yhteiskuntaopin läksyjen) lukemiseen.


Kotiin päästyäni rupesin heti harjoittelemaan soittoläksyjäni. Mulle jää nykyään koulun vuoksi hyvin vähän aikaa soittamiseen, mikä on luonnollisesti musiikkiopintojen kannalta erittäin huono asia. En muista olenko maininnut, että mulla on keväällä edessä pianonsoiton D-tutkinto -ja olisihan se ihanaa saada suoritettua hyvin arvosanoin. Opettajani antoi pienen vinkin: soita heti koulun jälkeen edes viisi minuuttia - tuntuma pianoon on pidettävä yllä. Yhdenkin pienen tahdin harjoittelu kerrallaan luo aikanaan ison kokonaisuuden. Aion tästä lähtien siis soittaa hetken heti kotiin tultuani.


Loppupäivä onkin kulunut Gossip Girlin 2. tuotantokautta katsellessa, kahvia kuluttaessa ja porkkanalettuja mussuttaessa. Multa loppui kamerasta akku, eikä illalta valitettavasti ole yhtään kuvaa. Nyt teen vielä hetken ruotsin läksyjä ja rupean sitten iltapalalle.

Multa oli toivottu jonkinlaista "Päivä Ainon kanssa" -postausta, joten ajattelin nyt toteuttaa tällaisen (puolikkaan) päiväni kuvien kera. Onko tällaisia kiva lukea? Kannattaako tehdä jatkossakin? Huomenna saatte asukuvaa!

Hyvää yötä!


6 kommenttia:

  1. Joo nää on just parhaita! Tällaisia lisää siis :) Ja asukuviakin olisi kiva saada enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kun tykkäsit, teen siis näitä useamminkin :) haluaisin itsekin julkaista taas asukuvia, mutta sanottakoon sen verran, että mun luottokuvaajat kotipuolessa on vähän kyllästyneitä kuvaamaan :--DD

      Poista
  2. Jee tää oli kiva, lisääääää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pistetään toivomus korvan taakse ;) ihanaa saada tällaista palautetta!

      Poista
  3. Tosi kiva postaus, näitä lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, tätä oli kyllä myös hauska tehdä, eli varmasti teen toistekin! :)

      Poista