tiistai 15. tammikuuta 2013

Pientä ja tärkeää

Tää on niin hullua, miten viikot vaan vilisee silmien ohi. Tänään ihan tosissaan iski tajuntaan, että ihan muutaman viikon kuluttua mun lukio-opinnot on suoritettu. Pari hassua kurssia, penkkarit ja kirjoitukset and that's it. Ihan uskomatonta.


Viime viikko tuntui loman jälkeen mahdollisimman ikävältä, mutta viikonlopun jälkeen olen saanut ihan erilaisen otteen opiskeluun. Kirjoitin viime viikon tekstitaidon vastauksesta täydet pisteet, mikä todellakin motivoi panostamaan täysillä tuleviin koitoksiin. Oon jaksanut keskittyä kirjoituksiin lukemiseen ja se tuntuu hyvältä.



Tänään koulun jälkeen me käytiin Kamomillan kanssa kahvilla (voisiko tässä ihminen enää yhtään enempää tukea Keskustorin Coffee Housen toimintaa?), ja koska me ollaan tunnollisia abiturientteja, meillä oli koulukirjat mukana. Kamo laski matikkaa ja minä keskityin uskonnon kirjan alleviivaamiseen. Tuli siinä ehkä vähän enemmän juteltua kuin opiskeltua, mutta joka tapauksessa... Kahvilassa oli ihanaa lukea, ja huippukivaa siitä teki ihanan ihmisen seura, cappuccino ja suklaa.

Tänään olen erityisen iloinen siitä, että minulla on ystäviä. Arkipäiväisetkin asiat maistuvat niin paljon paremmalle, kun ne saa jakaa toisen ihmisen kanssa!

6 kommenttia:

  1. Sulla on tosi kiva tyyli! :)

    VastaaPoista
  2. Such a lovely post, I adore it! Happy Friday!
    Come back soon to visit my fashion blog!

    VastaaPoista
  3. Olen kyllä samaa mieltä, että arkipäiväisetkin asiat maistuvat niin paljon paremmalta kun ne jakaa jonkun ihmisen kanssa. :) Ihanaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! :) Kiitos, ja kivaa maanantai-iltaa sinulle!

      Poista