torstai 7. maaliskuuta 2013

Yksitoista asiaa

Ihan luvattoman pitkän aikaa sitten sain  Nooralta haastetehtävän, joka oli jäänyt luonnoksiini makaamaan. Muutama päivä sitten sain samaisen haasteen Elinalta, eli nyt viimeistään on aika tämä haastetehtävä julkaista.

Haasteen nimi on 11 asiaa ja sen säännöt kuuluvat näin:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.   2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.    3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.    4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.    5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.   6. Ei takaisin haastamista.
   
11 asiaa minusta

 

  1. Mikään ei ole parempaa, kuin aloittaa aamu rauhassa. Ideaaliaamuinani herään kymmeneltä, käyn pikaisesti ulkona, keitän kahvia, nautin hitaan aamupalan muotilehtiä selaillen ja hakien inspiraatiota tuleviin asuihin/kodin sisustukseen. 

we♥it

2. Oon aika säästeliäs ihminen. Ostan lähes aina vaatteeni alennusmyynneistä tai kirpputoreilta ja ruokakaupassa käytän aika innokkaasti kaikki tarjoukset hyödykseni - tänään menin ja hain K-kaupasta euron jäätelötuutteja. Nougat-jättis, nam.

3. Olen esteetikko. Rakastan kaikkea kaunista.

we♥it

we♥it
 4 . Olin hyvin pitkään mielettömän ujo ja epävarma itsestäni. Kulutin aikaa ihan suotta pohtimalla, mitä muut ihmiset ajattelevat jos teen niin tai näin. Nykyään toimin aika lailla tunnepohjalta, teen asioita joita oikeasti haluan tehdä, enkä enää pelkää itseni nolaamista samalla tavalla kuin ennen.

5. Olen soittanut pianoa kohta 13 vuotta, ja päätän opintoni konservatoriolla loppukeväästä. Vaikka soittotunnit loppuvat, tulee musiikki olemaan osa elämääni aina.

we♥it

 6. Stressaan aivan liikaa asioista. Olen viime aikoina oppinut hieman rennommaksi, mutta nyt esimerkiksi ylioppilaskirjoitukset sekä tulevat kevään pääsykokeet stressaavat niin paljon, että välillä oppiminen tuntuu aivan mahdottomalta.

7. En voi sietää teennäisiä ja valehtelevia ihmisiä.

8. Olin pienenä oikea pelkuri. Pelkolistallani olivat mm. Rölli, kävyt, kärpäset, puhelimella soittaminen, Lumikin noita, Voldemort ja kaikki pahikset joita nyt vaan ikinä voitte kuvitella.      

9. Tykkään tehdä kotitöitä. Siivoaminen, tiskaaminen, kaappien järjestely ja uudelleen sisustaminen on ihan mielettömän kivaa!

we♥it
we♥it

10.Haluaisin tehdä pienen hemmotteluloman, vaikka vain jonnekin ihan lähelle! Jo pari yötä Helsingissä tai Tukholmassa olisi aivan ihana loma.  

11.  Rakastan lämpöä. Kylminä vuodenaikoina mut löytää kotoa useimmiten villasukat jalassa, vilttiin kääriytyneenä tai takan lämmöstä nauttien (ja samalla tietysti opiskellen).

we♥it

    

Jatketaan Nooran antamilla kysymyksillä

1. Mitkä asiat tekee sinut onnelliseksi?
Joskus kuvittelin, että onnellisuus tarkoittaa sitä, että saavuttaa kaiken, mitä elämältään on ikinä toivonut (aika absurdi ajatus). Nykyisin olen kuitenkin huomannut onnellisuuden olevan sitä, että osaa nauttia pienistä asioista: aamukahvista ja vastaantulijan hymystä.

we♥it
2. Mitä asioita pelkäät eniten?
Koetan olla pelkäämättä asioita etukäteen. Pelkään kuitenkin ajatusta kuolemasta ja yksinäisestä elämästä.

3. Millainen olet omasta mielestäsi ystävänä?
Apua! Ystävät on mulle tosi tärkeitä, ja välillä saatan ehkä suhtautua jotenkin "suojelevasti" ystäviini. Osaan tietysti hullutella, mutta välillä tuntuu, että mulla on sellainen Muumimamma-vaihde päällä...

4. Mitä asioita et jättäisi elämästäsi pois mistään hinnasta?
Ystävät ja perhe on ehkä ne kaikkein tärkeimmät asiat elämässä. Ja no ylipäätään sosiaaliset suhteet. Viihdyn myös yksin, mutta pidemmän päälle yksinäisyys olisi kamalaa.

we♥it
 5. Suosikkielokuvasi tai sarjasi?
En katso TV:stä tällä hetkellä mitään, mutta hyllystä multa löytyy Gossip Girl, Sinkkuelämää ja Frendit kokonaisuudessaan - ja niitä tulee kyllä katsottua.

Elokuvasuosikkini vaihtelevat ihan fiiliksen mukaan, mutta esim. My Fair Lady, Aamiainen Tiffanylla sekä Moulin Rouge kuuluvat siihen kastiin, johon en kyllästy ikinä.


we♥it
6. Jos kuvittelet itsesi 10-vuoden päähän, mitä näet?
Toivoisin olevani unelma-ammatissani, ehkä kihloissa tai naimisissa, mulla olisi kaunis koti ja sitä rataa - siinä pinnallinen puoli. Noin syvällisemmällä tasolla toivon pysyväni terveenä ja onnellisena.

7. Lempijuomasi ja ruokasi?
Lempparijuomiini kuuluvat kuitenkin ehdottomasti erilaiset kahvijuomat normaalista moccachinoon. Välillä tuntuu, että voisin elää pelkän jäätelön voimin, mutta jos kysytään oikein ruokaruokaa niin vastaan sushi ja erilaiset salaatit.

we♥it
8. Mikä on sinun käsityksesi ihanasta viikonlopusta?
Oon hyvin rauhallinen, enkä todellakaan kaipaa viikonloppuihini "villiä baarielämää". Mulle riittää hyvä seura, sauna, elokuva ja ruoka ja oon aivan tyytyväinen. Joskus on tietty hauskaa mennä tanssimaan tai lasilliselle!

9. Valkosuklaa, maitosuklaa vai tummasuklaa?
Hmmm, en osaa sanoa mikä mulle ei kelpaisi! Parasta suklaata on Fazerin cappuccino- ja karpalo-konvehdit. Niissä taitaa olla tummasuklaakuorrute.

we♥it
10. Kevät, kesä, syksy vai talvi?
Nyt odotan kevättä niin innokkaasti, että sanon kevät. Mutta oikeasti lempivuodenaikani on kesä.

we♥it
we♥it
11. Voisitko kuvitella muuttavasi ulkomaille?
En koko elämäni ajaksi. Mulla on kyllä haaveissa asua jonkin aikaa Tukholmassa, mutta en tiedä kuuluuko se niihin haaveisiin, joita lähden toteuttamaan.

we♥it

11 kysymystä seuraaville

1. Mitä ominaisuuksia arvostat itsessäsi?
2. Jos saisit yhden päivän ajan elää jonkun toisen elämää, kenen elämää eläisit?
3. Lempijälkiruokasi?
4. Millaisia unia näet?
5. Blogi, joka inspiroi sinua kaikkein eniten?
6. Mielenkiintoisin aine/aihepiiri, jota olet opiskellut?
7. Mitä odotat tulevalta keväältä?
8. Mitä rakkaus on?
9. Must have -hankintasi tällä hetkellä?
10. Millainen rooli sinulla on perheessäsi?
11. Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi olisi? Kuka näyttelisi siinä pääroolia?

  

Haastan seuraavat blogit:

Musuko
Sanni

Mirjam
Anne
Marianne
Milla
Laura
Joanna
Emma
Ida
Eerika


6 kommenttia:

  1. Jos kerta tykkäät kotitöistä niin tevetuloa vaasaan ;)
    itte en tiedä mitään rasittavampaa kuin kotityöt (no okei, matikanläksyt ja perään huutelevat juopot..) mutta juu :D

    ps. Kiva postaus ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, voisin vaikka tullakin kunhan palkasta sovitaan ;) Musta siivoaminen on tosi ihanaa, mutta jep, matikka ja pulsut ei ehkä kuulu ihan suosikkeihin!

      Kiva kun tykkäsit! :)

      Poista
  2. Repesin aika huolella noille kävyille :"""D Unohdit listasta katusoittajat x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulle ei edelleenkään ihan aukea, että mitä pelättävää on kävyissä. Ai nii ne katusoittajat! :D

      Poista
  3. Hei sähän luet uskonnon kirjotuksiin ni voisitko kertoo mitä merkittäviä tapahtumis tapahtu 100-luvulla. Tiiän vaan et ainaski kristittyjen vainot... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, nyt heitit kyllä aika pahan! Eipä mullekaan tule muuta mieleen kuin kristittyjen vainot, eli ehkä silloin ei muuta niin mullistavaa tapahtunut, mitä kokeessa kysyttäisiin. :) Toivottavasti.

      Poista