perjantai 24. elokuuta 2012

Harry Potteria ja psykologiaa

Hassua, että jo toinen kouluviikko on takana. Aika vilahtaa oikeasti ihan silmien ohi - koko ajan on kamala kiire päällä ja paljon tekemistä. Alan olla jo aivan ylityöllistetty koulutöiden kanssa. Päivät koulussa, iltapäivät ja illat koulukirjojen kanssa seurustellen. Tänään tein poikkeuksen sääntöön ja vietin hetken koulun jälkeen kaupungissa Juulian kanssa. (Älkää silti erehtykö luulemaan, etten tänään ole lukenut, mulla on nytkin sosiaalipsykologian kirja auki!)

Samalla ihanaa ja kamalaa, että kirjoituksiin on enää 3-4 viikkoa aikaa. Musta tuntuu, ettei valmistautumiseni ole ollut riittävää vaikka tuntuukin etten muuta tee kuin lue. Samaan aikaan kuitenkin toivon niiden tulevan pian, jotta tää kauhea kiire hellittäisi. Haluan mun sosiaalisen elämäni jo takaisin, kiitos!

Kohta aletaan syömään iltapalaa ja katsomaan Johanneksen ja äidin kanssa Harry Potteria - täytyy tän kaiken stressin keskellä myös muistaa vähän hemmotella itseään, että pysyy järki päässä ja sitä rataa. Ties vaikka tekisin montakin psykologista havaintoa elokuvaa katsoessa.

Haha, mitä muuten tykkäätte nähdä tätä neitiä vähän rennommissa vetimissä? Ei se ehkä oo niin kamalan vakavaa vaikka lähtisikin höntsyt jalassa lähikauppaan jäätelöä hakemaan?

2 kommenttia:

  1. Mullakin kirjotukset lähenee!
    Kiva paita kuvassa, minulla itse on kolme tuontapaista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huii, tsemppiä niihin! :) ja raitapaidat on just kivoja, niitä ei vaan voi olla liikaa!

      Poista