torstai 2. elokuuta 2012

Naivistit Iittalassa

Eilen oli aivan mahtava päivä! Lähdin iltapäivällä töiden jälkeen ajelemaan isovanhempieni kanssa kohti Iittalaa - määränpäänämme oli naivistien näyttely Iittalan vanhalla puukoululla. Odotin aika jännittyneenä millainen näyttely olisi. Olen aiemmin käynyt vain taidenäyttelyissä, jotka edustavat vähän realistisempaa tyylisuuntaa.

Näyttely oli kuitenkin aivan mahtava! Näytillä oli monien eri taiteilijoiden maalauksia ja veistoksia. Mieleenpainuvimpia taiteilijoita ja teoksia olivat Kaarina Alsta (Huippukokous) ja Kikka Nyrén (Kaksospöllöt kultaomenapuussa). Teoksilla oli myös todella hauskoja nimiä! Suosittelen lämpimästi tutustumaan naivistien teoksiin: ne herättivät positiivisia ajatuksia ja olivat mainio päätös työpäivälle!






Eikö olekin aivan ihania värejä noissa töissä? Sain luvan kuvauttaa itseni Kaarina Alstan teosten edustalla! Isoisäni osti minulle vielä näyttelystä muutaman postikortin, ehkäpä ne vielä päätyvät huoneeni seinälle.

Huomenna ajattelin herätä aikaisin, lukea paljon psykologiaa ja hakea torilta mansikoita. Olkaa te ihanat ihan superihania ja heittäkää mulle vielä muutama kysymys, niin voisin sitten viikonloppuna alkaa rakentamaan jonkinlaista vastaus-postausta!

Hyvää yötä!


3 kommenttia:

  1. Oih, en tiennytkään, että sinäkin asut Tampereella! Näin sut radiokirppiksellä tänään, mutten uskaltautunut moikkaamaan, kun ajattelin, ettet kuitenkaan asu edes Tampereella. Nyt selailin blogin kuvia enemmän ja hups, sinähän se taisit olla! :D Moikkaan seuraavan kerran kun törmätään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, täällähän minä asustelen ja Radiollakin tosiaan kävin tänään, olisit vaan tullut hihasta nykimään! Hymyillään ja moikataan kun tavataan :)

      Poista
  2. oh, thank you! :) i will check your blog too!

    VastaaPoista