Kahdeksastoista luukku

Tänään on ollut tosi ihana päivä! Mulla oli koulussa ainoastaan ruotsin kaksoistunti (ja mikähän oppitunti se sellainen on, jossa tehdään puoli tuntia kielioppitehtäviä ja loppuaika luetunymmärtämistä - näitä lisää!). Menin tunnille vasta yhdentoista maissa ja pääsin pois jo yhden jälkeen. Koulun jälkeen näin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen ihanaa ystävääni Karoliinaa, joka muuten on valehtelematta kaunein koskaan tapaamani nainen. Käytiin Coffee Housessa kahvittelemassa ja juteltiin pitkään. Aika meni tavattoman nopeasti, mulla oli todella kivaa!

Kahdeksannentoista luukun varsinainen idea on kuitenkin esitellä mun erittäin vanhaa ja erittäin rakasta talvitakkiani numero kaksi. Olen käyttänyt tätä  ruskeaa alpakkatakkia yläasteajoista asti. Tarkoituksena oli todistaa, kuinka hartaasti loppuunkulutettu takkini on, mutta näköjään näistä kuvista selviää vain se, miksi en haluaisi luopua kyseisestä vaatekappaleesta. Se on niin söpö.

Vaaleaa villakangastakkia en vieläkään ole onnistunut jäljittämään, ja olen jo melkoisen epätoivoinen asian etenemisen suhteen. Toisaalta, leoparditurkkini myötä olen oppinut laittamaan asioita uuteen tärkeysjärjestykseen: joskus lämpö ja käytännöllisyys menevät ulkoisten seikkojen edelle - alan vähitellen alistumaan ja harkitsemaan vaalean toppatakin ostamista. Onhan nekin ihan kivoja. Ja tykkään valtavasti niistä karvareunuksista, joita melkein jokaisessa takissa nykyään näkee.