sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Yhdeksäs luukku - sunnuntaikuvia


Heräsin tänään vasta runsaasti kymmenen jälkeen. Sunnuntaiaamupäivät vaan on sellaisia, että tekee mieli maata pitkään sängyn pohjalla. Valmistelin rauhassa aamupalaa, jonka nautin uuden jouluteemaisen Aku Ankan parissa. Aku Ankan joulunumerot on ihan parhaita!


Fiilistelin joulutunnelmaa uuden joulukoristeen myötä, jonka äiti sai eilen. Tuollaiset vanhanaikaiset koristeet on mun mielestäni tosi kauniita.


Tänään olen myös pitkästä aikaa ollut ahkera ja leikkinyt vähän koulua. Mulla alkaa ensi viikolla koeviikko, joten olen koettanut lukea yhteiskuntaoppia -huonolla menestyksellä. Ilta jatkuu vielä hetken aikaa kirjojen parissa, mutta viimeistään tunnin kuluttua vaihdan kirjat hyvällä omalla tunnolla iltapalaan sekä Gossip Girliin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti