torstai 3. toukokuuta 2012

Päivän gourmet-ateria

Iltaa! Tänään oli mukava päivä koulussa - aamulla englannin kuuntelu ja päälle tunti maantietoa. Äidinkielentunti oli peruttu oppilaskunnan kokouksen takia, joten pääsin kotiin jo 12.35. Kävin kirjastossa lainailemassa elokuvia ja kiertelin vähän aikaa kaupungilla. Ajattelin ihan pahuuttani poiketa Anttilassa katselemassa josko sieltä löytyisi edullisia elokuvia/tv-sarjoja ja arvatkaa mitä löysin: Sinkkuelämää kaikki tuotantokaudet  hintaan 39.90e! Olen niin onneni kukkuloilla - ette arvaakaan miten pitkään olen yrittänyt bongata tuota boksia tarjouksesta!


Tehtiin päiväruoaksi Johanneksen kanssa pitsaa. Sanottakoon sen olleen varsinainen gourmet-ateria, me kun ei jaksettu edes pitsapohjaa itse valmistaa vaan turvauduttiin kaupan valmiiseen pohjaan. Täytteeksi laitettiin yrtti-tomaattrimurskaa, tonnikalaa, ananasta, oliiveja, herkkusieniä ja tietysti juustoa. Ne Appetit-pitsapohjat maistuvat muuten aivan Tuc-suolakekseiltä. No joo, ihan hyvää se silti oli, en oo pitsaa syönykään ihan vähään aikaan.

Huomenna vielä kouluun ja sitten pääseekin taas viikonlopun viettoon! Suunnitelmissa myös mm. käydä kaupoilla ystäväni kanssa, Sinkkuelämää-maraton, läksyjen ajan tasalle saattamista ja jäätelöä. Ootteko muuten huomannut, että Suomeen on tullut kaksi uutta B&J-makua: Oh, my apple pie ja The Vermonster? Haluaisin maistaa jompaa kumpaa uutuutta ja kysynkin teiltä, kumpi mahtaa olla parempaa?

Hauskaa illan jatkoa!

PS. Antakaa aplodit, tein tänään ensimmäistä kertaa maantiedon läksyt.

5 kommenttia:

  1. apple pie oli ihan ok, mutta ei kyllä sen kuuden euron arvosta :D vermonsterista en kauheesti tykänny. strawberry cheescake ja phish food on parhaat! ja se kirsikka!:D oon fani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho osaan näköjään melkein kirjottaa :D:D

      Poista
    2. päädyin ostamaan sitä apple pieta, toivottavasti tykkään :D

      Poista
  2. oho saitpas hyvällä hinnalla ne sinkkuelämät :o mäkin tykkään siitä sarjasta :) Oon tosin kattonut vaan 1. ja 2. tuotantokaudet, enkä niistäkään ihan kaikkia jaksoja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, oon kyllä niin iloinen! en mäkään oo nähnyt muuta kuin ekan tuotannon ja vähän kolmoskautta - tästä se sivistyminen alkaa ;D

      Poista