maanantai 4. kesäkuuta 2012

Ensimmäinen lomapäivä!

Lähdin tänään hoitamaan asioita (siis todella tärkeitä asioita) kaupunkiin. Suuntasin Metsoon, koska mun piti uusia parit kirjalainat. Näin kesän kunniaksi en ole lainannut mitään kovin henkevää luettavaa - olen vain tyytynyt Sophie Kinsellan Himoshoppaaja -kirjasarjaan. Nyt koulun päätyttyä on vaan ihana ottaa hetki rennosti ja olla vaivaamatta aivojaan sen enempää koulukirjoilla kuin Dostojevskin Rikoksella ja rangaistuksellakaan. Olkoonkin, että parin viikon kuluttua alkaa ankara englannin ja psykologian opiskelu. Ja haluan kyllä vielä joku päivä lukea Rikoksen ja rangaistuksen.

Sophie Kinsellan romaanit ovat ihan mainiota hömppäluettavaa. Mun on kyllä myönnettävä, että Himoshoppaaja-sarjan päähenkilö Rebecca Bloomwood saa toisinaan hermoni aika kireälle - sitä kun ei ole turhalla älyllä pilattu. Joka tapauksessa ajattelin tuon sarjan viedä kunnialla loppuun, sillä mua jää kaivelemaan ellen saa tietää mitä kyseiselle henkilölle lopulta käy. Voisin kuitenkin teille Kinsellan tuotannosta suositella ennemmin esimerkiksi kirjaa Varsinainen talousihme: se oli todella hauskaa luettavaa!

mekko: GT, helmet: Glitter, sukkahousut: Halonen, kengät: Pertti Palmroth, laukku: vintage

Okei, mulla ei nyt valitettavasti ole parempaa kuvaa tän päivän asusta, mutta koitetaan kestää ignooraamalla toi ilme ja ihme venkura-asento, jooko? Näillä joka tapauksessa tänään mentiin, mikä on tuomio? Itse ainakin tykkään kovasti tuosta kukkamekosta!

Kuinka teidän viikkonne on lähtenyt käyntiin? Onko paljon lomasuunnitelmia? Mun maanantaitani ainakin piristi kovasti, kun huomasin saaneeni blogiini kaksi uutta lukijaa, olette oikein tervetulleita!

Tälle päivälle mulla ei olekaan enää mitään suuria suunnitelmia, illan todennäköisesti homehdun kotisohvalla Ally McBealin parissa. Huomenissa olisi tarkoitus nähdä Ellaa, jolle oon vähän luvannut opettaa kirpputorishoppailun salaisuuksia. Viettäkäähän kaikki ihana maanantai-ilta!

8 kommenttia:

  1. hahaa, mulla meni myös välillä hermot siihen himoshoppaajan ääliömäisyyteen :D mut odotas kun pääset siihen Minishoppaajaan (vai mikä se onkaan suomeksi), se pentu vasta ärsyttävä olikin! :D mut joo, kesällä just hyvää aivot narikkaan -lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei, odotan kauhulla :D toisaalta en kyllä tajua miks kiusaan itseäni lukemalla ärsyttävästä henkilöstä, mutta onhan niillä kirjoilla myös ne hyvätkin puolensa...

      Poista
  2. Hih kiitos! :) Ja varmasti vaaleenpunanen sopis sulle hei! Sulla on muuten ihanat hiukset!

    ♥ http://life-of-adreamer.blogspot.fi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon :) jään varmaan vielä harkitsemaan sen mekon ostoa, mutta jos se sattuu alennukseen tulemaan niin se löytyy takuuvarmasti mun vaatekaapistani! :D

      Poista
  3. Aaah toi sun asu on aivan täydellinen! ♥

    VastaaPoista
  4. Ally McBeal: syy miksi hain oikikseen :D Paras sarja ikinä.

    Upea asu Aino!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei vähän helmi :D se on just hyvä kyllä! kummasti vaan saa öitä kulumaan sitä katsoessa!

      kiitos paljon! :)

      Poista