sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Muisto lämpimästä juhannuksesta

Juhannus tuli ja meni. Vietettiin rauhallinen ilta isän vanhempien mökillä: otettiin valokuvia luonnon helmassa, pelailtiin Aliasta, saunottiin, grillattiin, naurettiin, poltettiin juhannus-kokkoa ja valvottiin myöhään. Oli aivan ihana viikonloppu - ainoana miinuksena voisin mainita ulkovessat, joita en vain yksinkertaisesti voi sietää.


Oli ihanaa saada kerrankin kuvia vähän erilaisissa olosuhteissa. Rakastan isovanhempieni mökin kaunista ympäristöä. En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta toivon pääseväni sinne vielä myöhemmin tänä kesänä. Vaikka pariksikin yöksi.


Mökillä oli niin uskomattoman rauhallista. Välillä vaan oikeasti kaipaa pientä taukoa kaupungin humusta. Toisaalta on ihanaa olla taas kotona ja nähdä ihmisiä kaduilla.

Meri ja Mikko lähtivät tänään puolenpäivän aikoihin takaisin kohti Oulua, ja meillä täällä kotona jatkuu elämä vanhaan tuttuun tapaan. Huomenna alkaa taas uusi viikko tuoden uudet metkut mukanaan. Suunnitelmia ei vielä tulevalle viikolle ole, mutta mennään päivä kerrallaan, hetkessä eläen.

Rentoa sunnuntai-iltaa teille kaikille! Toivottavasti teilläkin on mahtava juhannus takana!

8 kommenttia:

  1. Kyllä suomen kesä on kaunis.Ja kaunis on kesäneitokin;)

    VastaaPoista
  2. Such a beautiful dress & those photos are just gorgeous!!

    And thanks so much for the comment on my blog! Would you like to follow each other?
    :)
    Allison
    afashionfiles.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. thank you! i was spending a wonderful weekend in my grandparents' summer cottage! (i hope you got the point, i'm a little bit insecure of my english grammar...)

      i really like your style and love your blog, so, why not! :)

      Poista
  3. aaah mökkielämä on just parast ja vähä oot ihana juhannusneito<3
    ps MITÄ VIKAA HUUSSEIS ne on the best thing ever............

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onhan se ihan kivaa välillä! kiitos :)

      hahah, jotenkin vaan nää vesiklosetit vetää hieman paremmin puoleensa :DD

      Poista
  4. voi mikä juhannusneito !:-) ihana kun kaikilla on hienoja juhannuskuvia, itse kun olin kipeänä :-[ mutta saa tällailla virtuaalisesti elää juhannuksen uudelleen, haha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haa, oli kyllä aika lystikästä tuolla kävellä rantakivillä valkoisissa! :--D

      eikä, vähän tyhmää, nyt oli vielä niin ihana ilmakin! toivottavasti oot jo paremmassa kunnossa ja saat ees jonkunlaista juhannusfiilistä vaikka sitten just muiden blogeista! (aika laiha lohtu kyllä mutta...)

      Poista