torstai 14. kesäkuuta 2012

Rento iltapäivä kaupungissa

Tänään on ollut ihana päivä. Aloitettiin shoppailureissu Erikan kanssa Bonus-kirpparilta. Löysin kivannäköisen mustan jumpsuitin, mutta lopulta kävi kuitenkin niin, että hylkäsin kyseisen vaatekappaleen ja Erika osti sen. Tarkasteltiin myös vähän GinaTricotin ja H&M:n valikoimaa, käytiin Radiokirpputorilla ja syötiin Laukontorilla jäätelöä. Sain Valion kioskilta aivan järjettömän kokoisen pallon latte-jäätelöä. Se oli kyllä hyvää, joten en valita! Laukontorin satamassa oli ihana istua auringon lämmössä ja vaan jutella asioista.

toppi: H&M, kellohame: UFF/H&M, kengät: Pertti Palmroth, laukku: vintage, korvakorut: GT

Oon niin iloinen tuosta hameesta, jonka pari viikkoa sitten löysin UFFilta. Oon aina pitänyt UFFia vaan haisevana lumppujakeräävänä ylihinnoiteltuna paikkana, mutta näemmä sieltäkin voi tehdä löytöjä! Tutkin eilen illalla vaatekaappiani ja tajusin sinne kertyneen kukkakuosia varsin paljon. En vaan kaupoilla ollessani osaa pitää näppejäni erossa kukkakuvioista. Onko teillä taipumusta ostaa jotakin tiettyä kuosia tai mallia vaatteissa?

Ulkona on niin kaunis ilma, että voisin vaikka vetäytyä terassille kirjan kanssa. Aloitin eilen uuden kirjan, Marian Keyesin Sushia vasta-alkajille. Oon lukenut vasta pari lukua, mutta kirja vaikuttaa ihan hauskalta. Onko teillä suositeltavana hyvää kesälukemista?

Lämmintä torstai-iltaa!

4 kommenttia:

  1. Ihana asu! Kukkakuosi on kyllä kaunis, ja sitähän saa niin erinäköisenäkin :)

    Et muuten olisi kiinnostunut tekemään blogillesi nk. mainosta (engl. "blog button") jonka muut bloggarit voisivat laittaa blogeihinsa? Laita minulle meiliä (löytyy blogistani, mutta laitetaan se tähänkin... senja at puukengat piste com) aiheeseen liittyen jos kiinnostuit, minusta olisi nimittäin tosi kiva "mainostaa" blogiasi omassani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ok! kuulostaa kyllä ihan mielenkiintoiselta :)

      ja kiitos! :)

      Poista
  2. tosi tyttömäinen ja kesäinen asu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kieltämättä aika tyttömäinen olokin oli näissä vaatteissa :D

      Poista